torstai 3. joulukuuta 2015

Tiranasta Tiranaan

    

TIRANASTA TIRANAAN – KIERTOMATKA BALKANILLA


Lopultakin  matka Albaniaan! Eikä ainoastaan Albaniaan vaan myös naapurimaihin Makedoniaan ja Kosovoon. Makedoniassa kolmasosa kansasta puhuu albaniaa ja kosovolaisista suurin osa on albanialaisia.

Albania oli kauan suljettu valtio ja siellä matkustamisesta voi vain haaveilla. Nyt ovat rajat kuitenkin avautuneet ja tämä  Adrianmeren  valtio on jokaisen ulottuvilla.

Sodan jälkeen maan johtoon nousi Enver Hoxha, ensin  puoluesihteeriksi, sitten pääministeriksi ja lopulta hän hallitsi itsevaltiaana maata kuolemaansa saakka.

Hoxhan suuri idoli oli Stalin. Tämän kuoltua välit kuitenkin viilenivät ja katkesivat Neuvostoliiton kanssa. Hoxhan kotkankatse tähyili uutta liittolaista ja löysi  - Kiinan.

Lopulta suhteet Kiinaankin katkesivat ja Hoxha jäi yksin. Vainoharhaisena hän varusti koko maan puolella miljoonalla betonibunkkerilla. Jokaisen kansalaisen oli määrä pystyä puolustamaan itseään ja perhettään omasta bunkkerista. Nykyään bunkkereita on yhä runsaasti jäljellä siroteltuna  ympäri maata, mutta eniten niitä on maan rajojen läheisyydessä.

TIRANA

Aloitamme Balkanin kiertomatkamme Tiranasta – Albanian pääkaupungista. Paitsi Hoxhan patsaita Tiranasta löytyy siis niitä  bunkkereita. Suurin niistä on pyramidin mallinen ja rakennettu Hoxhan muistomonumentiksi. Sinne Hoxhaa ei kuitenkaan haudattu vaan Marttyyrien hautausmaalle ja myöhemmin Hoxhan jäännökset siirrettiin tavalliselle hautausmaalle muun rahvaan keskuuteen.

Monumentti toimii nykyisin kulttuurikeskuksena.  Monista bunkkereista on tehty turistinähtävyyksiä, niitä on maalattu, lasitettu tai muuten vaan  kunnostettu.

Tiranan keskustaa hallitsee suuri ratsastajapatsas, se ei kuitenkaan ole Hoxha vaan Skanderbeg – maan kansallissankari. Vieressä hulmuaa Albanian lippu, punaisella pohjalla on kaksipäinen kotka. Tarun mukaan kotka perusti Albanian. Aukiolla on myös kellotorni, jotta kaikki kansalaiset tietäisivät oikean ajan sekä ateistiajan vainoista selvinnyt moskeija. Aukiolla on aikaisemmin sijainnut myös Hoxhan kymmenmetrinen, kultainen patsas. Se on kuitenkin revitty alas Enver-paran kuoleman jälkeen.

Lähellä sijaitsee Blloku-kortteli. Se oli ennen kansalta suljettua aluetta, jota hallitsi Enver Hoxhan asunto. Sinänsä aika vaatimattoman näköinen, sisälle ei kylläkään pääse. Nykyään alue on vilkas ravintola-alue.
Asun parin korttelin päässä sijaitsevassa Rogner-hotellissa. Hotellilla on puutarha, täynnä kukkaloistoa; ruusuja ja muita kukkia. Taatelipalmukin kukkii, se on jännittävän näköinen.



Tiranan keskustaa











Taatelipalmu kukkii



Albanian lipussa komeilee kaksipäinen kotka




          Skanderbegin ratsastajapatsas






Pyramidin muotoinen bunkkeri


Hotellia vastapäätä on kunnostettu bunkkeri




Ja arvatkaa mitä muuta siellä puutarhassa on – no tietenkin ikioma pikku bunkkeri. Naapurissa näkyy olevan toinen lähes samanlainen ja saman kokoinen.








KRUJA

Aamulla odottaa aamiainen tuoreine mansikoineen, on aika jatkaa matkaa. Vuorossa on Kruja, idyllinen kylä vuoren kupeessa. Krujan suurin nähtävyys on  kansallissankari  Skanderbegin museo. Museo on muuten Hoxhan tyttären Pranveran suunnittelema. Tässä kylässä Skanderbeg valloitti Krujan linnan 1400-luvulla ja piti pintansa ottomaaneja vastaan 25 vuoden ajan. Skanderbegista on niin monta patsasta, kertomusta ja legendaa ettei tiedä miten tätä kaikkea tietoa suodattaisi.

Tiellä museoon on myytävänä kaikenlaista turistirihkamaa. Albanian symboli on siis kotka, sitä saisi ostaa istuvana tai lentoon lähdössä ja eri materiaaleista tehtynä. Hetken harkitsen kotkapatsasta puutarhassani, mutta hylkään kuitenkin ajatuksen vaikka halvalla  kotka mukaan lähtisikin.




Skanderbeg kaikessa komeudessaan




Skanderbegin päähine












DURRES



Seuraava kohde on Durres, satamakaupunki. Hellettä riittää, mutta mereltä käy navakka tuuli. Nähtävästi täällä on ollut ennenkin tuulista koska rannan palmut ovat peräti riepotellun näköisiä. Lounas nautitaan rantaravintolassa, alkupalaksi simpukoita, pääruoaksi kalaa. Sopii erinomaisesti tällaiseen satamakaupunkiin.

Nähtävyyksiäkin Durresissa löytyy, on hiljakkoin puoliksi esiin kaivettu amfiteatteri ja komea venetsialainen torni. Itse asiassa maan alla muhii kaikenlaisia historiallisia rakennuksia, mutta niiden esiin kaivaminen on vaikeaa koska talot jouduttaisiin purkamaan pois tieltä.

Sataman jatkeena ovat pitkät hiekkarannat ja kaupunki onkin suosittu rantaturistien keskuudessa. Me kuitenkin jatkamme matkaa ja saavumme Frieriin. Kaupunki vaikuttaa idylliseltä, täällä pitäisi yöpyä ja jatkaa aamulla Beratiin. Lähden etsimään shoppailumahdollisuuksia. Taskussa polttaa lentoasemalla vaihdettu 50 euroa paikallisena valuuttana, lekeinä. Kaikki tuntuu olevan puoli-ilmaista. Leipäkaupassa saan vaivoin kokoon 2 euron laskun.







Durresin ranta on tuulinen



Venetsialaiseen torniin on rakennettu ravintola









BERAT

Aamulla on Beratin vuoro. Berat on vanha idyllinen kaupunki joka on julistettu maailmanperintökohteeksi. Sitä kutsutaan tuhannen ja yhden ikkunan kaupungiksi, sillä taloihin on perinteisesti sijoitettu ikkunoita talon kaikille seinille. Tie sinne on haastavassa kunnossa mutta perille toki päästään. Kylän läpi virtaa Osum-joki ja sen vierellä kohoaa korkea vuori Spiragu. Paikallisopas haluaa näyttää meille kalliokaiverruksen. Ylhäällä kalliossa lukee valtaisin kirjaimin NEVER. Pioneerit ovat aikoinaan hakanneet kallion nimen ENVER, mutta kyläläiset ovat hieman peukaloineet tekstiä. Ylhäällä vuorella on linnoitus ja ikonimuseo. Museossa on Onufrin tuotantoa 1500-luvulta. Onufrin oli aikansa uranuurtaja, joka rohkeasti kulki omaa tietänsä, hänen mukaansa on saanut nimensä onufrinpunainen väri, sitä eivät muut ikonimaalarit käyttäneet.










Osum-joki ja Spiragu






Koululaiset retkeilivät linnakkeella. Kaikki pikkutytöt halusivat kuvaan.























Tien varrella lehmät laiduntavat, kanat nokkivat ja paimenet kuleksivat. Talot ovat kaksikerroksisia, katoilla komeilevat vesikanisterit. Ne ovat varavettä varten koska vedentulo on useissa paikoissa säännösteltyä. Useat talot ovat rakennusvaiheessa, omistaja on ehkä ulkomailla ansaitsemassa, jotta rakennusurakka voisi jatkua.












Elbasanin kautta tullaan Makedonian rajalle ja illaksi saavutaan Ohrid-järven rannalle lomahotelliin.

MAKEDONIA JA OHRID

Ohrid-järvi sijaitsee Albanian ja Makedonian rajalla, sinne olenkin aina halunnut päästä. Minulla kun on tuollaisia outoja täytyy-päästä-päähänpinttymiä.  Ohrid-järvi eli makedoniaksi Ohridsko Ezero on Euroopan vanhin järvi Balkanilla, sellaiset 5 miljoonaa vuotta vanha. Se on yli 30 km pitkä ja syvyyttäkin riittää 155-288 metrin akselilla.  Sekä Makedonialla että Albanialla on omat rantansa. Hotellimme on kuin neuvostoaikainen sanatorio, iltaamme ilahduttaa orkesteri joka ei volyymejä säästele ja italialainen turistiryhmä innostuu näyttämään kuka se pyörähtelee parhaiten tanssilattialla. Ranta on pimeä ja tuulinen, mustaan, vellovaan veteen menee vain yksi itsepäinen suomalainen. Hän on päättänyt uida Ohrid-järvessä ja toteuttaa päätöksensä.





                                                Ohrid-järvi aamuisessa auringonpaisteessa


  












Pyhän Kameon Johanneksen kirkko










Wisteria on kauneimmillaan toukokuussa




Tsaari Samuilin linnoitus









Aamulla tuuli on tyyntynyt ja järvi kimaltelee sinisenä aamuauringossa. Taustalla kohoavat  vuoret ujoina. Niin kaunista. Läheisessä Ohridin kaupungissa nousemme linnoituskukkulalle, sieltä on tsaari Samuilin linnoituksen rauniot ja rietysti mahtavat näköalat Ohrid-järvelle. Tutustumme myös Pyhän Klementinuksen ikonikirkkoon ja mitä ihmettä – täälläkin on amfiteatteri. Laskeudumme jälleen alas ihaillen järveä ja sen rantoja.  Rannan läheisyydestä löytyy kaunis kirkko, Pyhän Kaneon Johanneksen kirkko 1200-luvulta. Aurinko paahtaa jo kuumasti ja wisteria kukkii jo näin toukokuussa.

Ohridia väitetään kyrillisten aakkosten syntypaikaksi. Kyrilliset aakkoset suunnittelivat  pappisveljekset Kyrillos ja Methodios jotka  oli kutsuttu Bysantista tätä nimenomaista tehtävää varten. Tämä kirkkoslaavi levisi sittemmin Bulgariaan ja Venäjälle.

Illaksi on tarkoitus ehtiä Skopjeen ja ehdimmekin. Tie kulkee Strasan, Costlivarin ja Tetovon kautta Vardar-jokea seuraillen. Tie on nimeltään Äiti Teresan moottoritie. Majoitumme Holiday Inn-hotelliin ja kävelemme läheiseen hotelliin. Viereisessä puistossa alkaa mielenosoitus. Paikallisoppaamme päättää mennä mukaan seuraamaan tilannetta, minä kierrän hotellille varmuuden vuoksi toista kautta.

SKOPJE

Skopje on Makedonian suurin kaupunki ja sen pääkaupunki. Asukasluku on puolisen miljoonaa. Mitä nähtävää on Skopjessa? Patsaita, patsaita ja jälleen patsaita. Patsaat ovat suuria ja näyttäviä, aiheet on otettu kreikkalaisesta mytologiasta ja kulttuurihistoriasta.  Kaupungin hallitus on perustanut Skopje 2014-projektin jonka puitteissa Skopjea koristellaan patsailla 200 miljoonan euron arvosta. No, Makedonialla tuntuu olevan vähän kiistaa Kreikan kanssa maan nimestä  kuin myös kulttuurihistoriasta. Makedoniahan on Kreikan maakunnan nimi ja maiden rajat ovat vaihdelleet historian saatossa.  Kreikkalaiset haluavat, että maata kutsutaan nimellä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia. Maan lipun makedonialaiset ovat jo joutuneet vaihtamaan, entinen Verginan  aurinkokuvio oli sama minkä kreikkalaiset olivat löytäneet antiikin makedonialaisen kuninkaan haudasta.

Ja kuka omistaa helleeniset tarustot, makedonialaisten mielestä ne ovat heidän historiaansa ja omaisuuttaan, kreikkalaisten mielestä ne kuuluvat vain Kreikalle. Sen todisteeksi, että makedonialaisilla on oikeus historiaan, kaupunkiin nousee patsas toisensa jälkeen. Tämä kallis patsasprojekti jakaa kaupungin kansalaisetkin kahteen leiriin.

Aamulla on aika tutustua kaupunkiin.  Tästäkin kaupungista löytyy linnoitus – Kale-linnoitus,  josta sitten laskeuduimme alaspäin kohden basaarialuetta. Kaupungin nähtävyyksiä vanhemmasta päästä on kaunis kivisilta 1400-luvulta.  Sen takana on taidemuseo, joka on uusi, mutta  rakennettu antiikin mallin mukaisesti. Äiti Teresa oli Makedonian albaani, joka  syntyi Makedonia-aukiolla sijainneessa mökissä.  Mökkiä ei enää ole, mutta äiti Teresalle on rakennettu muistotalo. Äiti Teresa (1910-1997), oikealta nimeltään Agnes Bojaxhiu, näyttää valokuvissa pieneltä ja hentoiselta. Eipä hänen vartensa tainnut ylittää 150 senttiä. Suuri nainen pienessä kuoressa.

Kävelykadun toisessa päässä on vanha rautatieasema. Skopjea koetteli maanjäristys vuonna 1963 ja rautatieaseman fasadi tuhoutui niin, että kello jäi ainaisesti näyttämään järistyksen alkamisaikaa 5.17. Nykyään rautatieasema toimii museona.






Aleksanteri Suuren patsas

















Vanha rautatieasema









Kamennij most







Äiti Teresa sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1979












Iltapäivällä matka jatkuu kohti Kosovoa.


KOSOVO

Määränpäänä on Kosovon pääkaupunki Pristina jonne saavummekin iltasella ja majoitumme paikalliseen Holiday Inn-hotelliin.  Kosovo on viimeisin eurooppalainen itsenäistynyt valtio. Se julistautui   itsenäiseksi vuonna 2008 rajujen  kiistojen jälkeen. Suomikin tunnusti Kosovon, mutta Serbia, entinen emämaa ei. 
On sovittu tapaaminen Etnografiseen museoon ja kävelemmekin sinne hanhenmarssia koska museo on jo suljettu, mutta museonjohtaja on kuitenkin luvannut esitellä sitä meille. Paikka onkin sympaattinen, kaksikerroksinen vanha puutalo.

Sitten vaeltelemme kaupungilla. Huomiotani kiinnittää seinä missä valokuvia. Ne esittävät sodan aikana kadonneita. Toivo elää vielä, josko löytyisivät jostakin. Itse kaupungista ei ehdi nähdä kuin pienen osan koska päivän ateriat ovat jääneet vähiin ja matka jatkuu kohden paikallista illallisravintolaa.



                                                      Etnografinen museo





Pristinan keskustaa






Täältäkin löytyy äiti Teresan muistopatsas













Prizren

Seuraavan päivän pysähdyspaikka on idyllinen Prizrenin kaupunki. Serbien ja albaanien kiistan  aikana tämä paikka oli pommitusten kohteena, mutta nyt on rauha palannut idylliseen, pieneen kaupunkiin. Keskellä kaupunkia kohisee koski ja sen ympärille on pystytetty markkinat. Joen rannalla saamme seurata paikallisia kansantanssiesityksiä ja nauttia kansanmusiikista.









Kaupungin moskeija


Albaanit ovat tavallisesti islaminuskoisia, mutta uskonnon harjoittaminen  on aika vapaata, sääntöjä ei tarvitse noudattaa orjallisesti. Serbit sen sijaan ovat useimmiten ortodokseja. Siksi maassa näkyy ortodoksisia kirkkoja ja moskeijoja rinnakkain.







Prizrenin kaunis silta - samantapaisia kivisiltoja löytyy muualtakin







Paikallisia tuotteita tarjolla









Kosovolaiset ovat ylpeitä kansallispuvuistaan











Oppaamme Nela kertoo, että koko heidän perheensä joutui pakenemaan Kosovosta serbien ja albaanien selkkauksen aikana. Albaniassa he asuivat 3 kuukautta. Sinne he matkasivat traktorin lavalla keskellä talvea. Silloin ei vielä ollut Albaniaan johtavaa moottoritietä tunneleineen ja matka vuorten yli kesti 10 tuntia. Kun he saapuivat takaisin Kosovoon oli heidän talonsa poltettu. Tämä tapahtui  vuonna 1999.
Albanialaiset olivat köyhiä, mutta majoittivat pakolaiset kotiinsa ja ruokkivat heitä.

Illaksi saavumme jälleen Tiranaan samaan Rogner-hotelliin missä asuimme ensimmäisen yön. Ympyrä sulkeutuu.

Olin vaihtanut lentokentällä sen ennen mainitun 50 euroa, mutta kulutus on ollut tosi vähäistä. Rahaa vaan riittää ja riittää. Lähden kaupungille ostoksille. Merkkivaateputiikkeja kyllä löytyy merkkivaatteiden hintaan, mutta paikalliset tuotteet  kiinnostaisivat enemmän. Lopulta päädyn ostamaan evästä itselleni, Paikalliset kirsikat näyttävät hyvältä ulkomyyntipöydässä, hintalappu kertoo hinnan olevan 300 lekiä. Siis miltä määrältä 100g? ½ kg? Myyjä lappaa kirsikoita muovikassiin
ja katsoo välillä minua kysyvästi.

-         No, kolmella sadalla

Yllätys, yllätys, kahdella eurolla siis muovikassillinen kirsikoita. En enää kehtaa purkaakaan kauppaa. Siinä ovat nyt siis Suomen tuliaiset.

Ja maistuvathan ne kirsikat sitten koleassa toukokuisessa Suomessakin.






Kuljettu reitti kolmessa valtiossa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti