tiistai 4. heinäkuuta 2017

Nizza

Kolmen sukupolven matka Nizzaan 

Moni on kokenut Nizzan lumon, kun siellä kerran käy haluaa sinne aina takaisin. Mitä ihmettä tavallinen tallaaja, jonka ranska on surkeaa, jonka lompakko muistuttaa mäyräkoiran korvaa, jonka vartalo ei sovi ranskalaisiin muotiluomuksiin, sieltä hakee?

Nizza on kameleontti, se tarjoaa jokaiselle jotakin, Côte d'Azur jatkuu kilometrikaupalla, kaupunki henkii vanhaa historiaa ja kulttuuria, ravintolat kilpailevat mitä taidokkaimmilla annoksillaan, liikkuminen kaupungissa on helppoa ja edullista ja kävellenkin pääsee perille. Naapurikaupungit Cannes ja Monte Carlo omine houkutuksineen ovat lähellä. 

Kesäkuussa teimme kolmen sukupolven matkan Nizzaan. Miten matka onnistui kun jokaisella oli omat mieltymyksensä, toiveensa ja kiinnostuksen kohteensa? Mukana olivat: fammo jonka parasta ennen päiväys on jo mennyt ajat sitten, edellisen tytär parhaassa kukoistuksessaan eli kolmenkympin kriisistä juuri selvittyään odotellessaan neljänkympin kriisiä ja tyttärentytär, 12-vuotias esiteini, uimari, joka joinakin päivinä on ihan lapsi ja toisina taas melkein aikuinen. Fammolla oli edellisellä käynnillä jäänyt katsomatta pari museota, ainakin Chagall-museoon olisi pakko ehtiä, tytär halusi vähän päivetystä talvihipiälleen, lisäksi ranskalaiset putiikit kiinnostivat. Esiteini halusi ottaa rennosti, uida ja "chillailla". Miten yhdellä matkalla voi yhdistää kaikki nämä toiveet? 

Hotelliksi valikoitui Novotel Nice, ulkopuolelta vanhaa neuvostokolossia muistuttava, mutta sisältä turvallista neljän tähden laatua. Tärkeimmäksi kriteeriksi valinnassa nousi katolla oleva uima-allas. Se olikin ahkerassa käytössä joka päivä ennen kuin päivän riennot alkoivat.




Nizzan rannat ovat pientä, vaaleata, sileäksihiotunutta kiveä. Juuri kaupungin pitkä rantaviiva tekee Nizzasta viehättävän. Sellainen ranta on mukava vaihteeksi. Myös hiekkarantaa tuli kokeiltua toisena matkapäivänä kun menimme junalla Cannesiin. Esiteinit pitävät vaihtelusta.



Kaupungin läpi kulkee puistoalue jossa on runsaasti aktiviteetteja lapsille - ja kaikille lapsenmielisille. Näissä suihkulähteissä eivät uimataidottomatkaan huku. Siis summa summarum, uimista oli kylliksi.

Entäs se shoppailu sitten, ehdittiinkö ollenkaan kauppoihin. Eipä hätää - kaupungin kauppakatua, Avenue Jean Médeciniä on mahdoton ohittaa, sinne suuntasivat askelet ihan itsestään. Paitsi tavallisia henkkamaukkoja katua koristavat myös sellaiset nimet kuin Gallerie Lafayette, Nafnaf, Undix, Promod ja C&A varttuneempaan makuun.
Paksummalle kukkarolle löytyy mm. Louis Vitton, Hermes, Armani ja Kenzo - jokaiselle jotakin.
Eikä kaupoissa vaeltelu toki jäänyt pelkäksi lattiankulutukseksi, ei tytär turhaan ollut ottanut matkalaukkua mukaansa, minä yleensä tyydynkin pelkkään käsimatkatavarareppuun.






Paitsi vaateliikkeet houkuttelivat myös leipomot ja hedelmätorit.



Taidettakin ja matkamuistoja oli saatavilla - tottakai.



 Museoihinkin toki ehdittiin. Ensin ilmaantui pieniä pilviä taivaalle kun maanantai oli kansallinen juhlapäivä jolloin melkein kaikki museot ja kaupat olivat kiinni. Tiistaisin oli taas yleinen museoiden lepopäivä. Maanantaina pääsimme sentään käymään MAMAC-museossa. Se on nykytaiteen museo joka osoittautui pettymykseksi. Talo oli valtaisa kuusine kerroksineen mutta useimmat kerrokset ammottivat tyhjyyttään. Pääsymaksu tosin oli 10 euroa niinkuin kaikissa muissakin museoissa  (opaskirjat kertovat ettei pääsymaksua ole). Katolla oli erikoinen silta-käytävä sokkelisto ja puutarha. Näkymät toki olivat upeat.









Seuraavana keskiviikkona oli Chagallin museon vuoro. Se sijaitsee Cimiezissä, hieman keskustan ulkopuolella, kävellenkin  sinne toki pääsee, mutta bussilla joutuisammin. Samalta alueelta löytyvät myös Matisse-museo ja Arkeologinen museo.
Chagallin laatuun voi aina luottaa. Vuonna 1985 menehtynyt Chagall asui pitkiä aikoja Ranskan Rivieralla. Esillä oli paljon uskonnollisaiheisia, surrealistisia maalauksia, jokin niissä vain koskettaa pienen ihmisen sielua.



Tämä oli sisäpihalla komeileva valtaisa mosaiikkityö.


Kolmas kohteemme oli Vanhassa kaupungissa sijaitseva huomaamaton talo, Lascaris-palatsi. Tämä talo kuului 1600-luvulla Lascaris-Ventimiglian perheelle ja se edustaa barokkityyliä. Sisältä löytyy taideaarteita; maalauksia ja patsaita. Myös huonekalut ovat 1600-luvulta. Talossa on myös vanhojen soitinten kokoelma. Mielenkiintoinen kohde vaatimattoman julkisivun piilossa.








Kaikkien yhteinen toive oli käydä Linnakukkulalla, Colline du Châteaulla. Ylös pääsee hissillä tai kapuamalla kolmisensataa porrasta. Kukkulalla on puisto josta löytyvät vanhan linnoituksen rauniot ja mm. vanha hautausmaa. Tältä kukkulalta ammutaan myös joka päivä klo 12 tykinlaukaus, tapa joka saattaa pelästyttää herkempiä ihmisiä.




Linnoituksesta ei ole turhan paljoa jäljellä.


Viisi päivää kului jälleen kerran aivan liian nopeasti ja tuli päivä jolloin Norwegian ahmaisi meidät sisuksiinsa ja lennätti takaisin koleaan Helsinkiin. Jäljelle jäi haikeus ja kaipuu takaisin. Nizza, me tapaamme vielä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti