Tallinnan kylpylään kun kaamos kuristaa

Kun vettä vihmoo, harmaat pilvet roikkuvat harmaassa horisontissa ja hytisevän ihmisen sielukin on harmaa - silloin on ehdottomasti aika pienelle irtiotolle. Mihin ehtii viikonlopun aikana? Aina ehtii Tallinnaan. Päätimme lähteä testaamaan Tallink Spa and Conference-hotellin.
Kun kotikaupungistani lähtee liikkeelle kukonlaulun aikaan onkin jo kohtuullisen aikaisin perillä ja ehtii jo perjantaina kylpylään ja iltamenoihin, onneksi Tallinnassa on Eesti Rahvusteater missä ohjelmistossa on aina mukavia baletteja, operetteja ja oopperoita. Osa baleteista on suunnattu lapsille ja esitetään päiväsaikaan.

Tallink Spa and Conference- hotelli sijaitsee satama-alueella. Huonona puolena siinä on, että keskustaan on puolitoista kilometriä, toisaalta matka  ei pahemmin rasitakaan. Hyvänä puolena mainittakoon, että mikäli aamulla on aikainen lähtö on jo ikäänkuin valmiina satamassa. Lisäksi sieltä on lyhyehkö matka suosikkikaupunginosaani, Kalamajaan.
TSC on neljän tähden kylpylähotelli, muutaman Tallinnan kylpylöistä testattuani, sanoisin, että sen pisteet ovat aika korkealla.
Huoneita löytyy standardista sviittiin, hinnat näyttävät heittelevän aika paljon ajankohdasta riippuen lähtien alle sadasta eurosta yöltä.
Hintaan kuuluu aamiainen ja kylpyläosaston palvelut. Jos tarvitsee parkkipaikkaa maksaa se 15€ yöltä.

Huoneemme oli perustasoa parisänkyineen, baari- ja kassakaappeineen. Kylpyhuoneessa kiilsivät kaakelit ja kromi. Huoneestamme oli näköala satamaan, joistakin huoneista on myös näköala altaille.

Kylpyläosasto tuotti iloisen yllätyksen monipuolisuudellaan. Erilaisia altaita siellä on runsaasti, on porealtaita ja ulkoallas. Lapsia on muistettu erityisellä matalalla lastenaltaalla. Saunojakin on peräti kuusi, on höyrysanoja, suomalainen sauna ja turkkilainen hamam kivilauteineen. On myös maksullinen tilaussauna.

Tosin jos tässä kylpylässä aikoo kuntoilla ja uida matkaa, niin se tuskin onnistuu, altaat on lähinnä tarkoitettu oleiluun ja vesileikkeihin, myös allasbaari tuntui olevan supersuosittu istuskelumesta.
Pukeutumistilat ovat aistikkaita ja siistejä, rannekkeella hoituvat pukukaappien lukot ja tilaukset allasbaarissa.

Huoneen hintaan kuuluu myös kylpytakki niinkuin yleensä kylpylöissä on tapana.  Jostain syystä kylpytossut ovat maksulliset (2,90€).

Kylpyläosastolta olisi saanut kaikenlaisia hoitoja hieronnoista jalkahoitoon erittäin kilpailukykyiseen hintaan. https://www.tallinkhotels.com/months-of-beauty/ 

Kylpylässä on kaksi eri ravintolaa, Nero-ravintolassa tarjoillaan aamiainen. Vaikea sanoa mitä olisin jäänyt aamiaisella kaipaamaan, se oli tuttua pohjoismaalaista tasoa. Henkilökohtaisesti en välitä aamiaispöydässä makkaroista enkä lihapullista, mutta ymmärrän kyllä, että ne ovat muiden suosiossa.
Toisaalta tarjolla oli paljon tuoreita hedelmiä, tuoretta hedelmäsalaattia ja hyvää jogurttia. Kahvia sai tavallisena, lattena ja cappuccinona. Mikäli joku haluaisi smoothieita tai vanukkaita niin sellaisia ei löytynyt. Erityisruokavaliot sen sijaan oli otettu huomioon.

Toisena iltana olimme niin nälkäisiä ettemme jaksaneet lähteä ulos syömään vaan päätimme testata ravintolan buffet-pöydän.  En kuitenkaan suosittele, olisi kannattanut valita a la carte vähän myöhemmin tai mennä muualle. Salissa oli myös illemmalla ohjelmaa jota emme jääneet odottelemaan.

 Aulabaarista sai helpotusta pikkunälkään.
Viidennessä kerroksessa on kuulemma sikaribaari, siellä ei kuitenkaan tullut käytyä.
Jos suomalaiset kylpylät on jo kierretty suosittelen lämpimästi tätä naapurimaan hieman erilaisempaa spata. Viikonlopun jälkeen tuntui siltä kuin olisi ollut pitemmälläkin pyrähdyksellä.
Marraskuun puolivälistä lähtien pääsee hempeilemään joulunodotuksen tunnelmissa myösTallinnan joulutorille. Mikäli kuitenkin sateet pilaisivat nautinnon on takataskussa vaihtoehtona Telliskiveen noussut katettu tori. Siellä voi viettää vaikka koko päivän kierrellen putiikeissa ja kirpputoreilla. Nälän yllättäessä saa pikaruokaa, tarjolla oli aasialaista ja venäläistä ja gruusialaista nälänlievittäjää. Suurempaan nälkään löytyy suosittuja ravintoloita  kivenheiton päästä hallin ulkopuolelta. 

Seuraa fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa

Senegalissakin pääsee safarille

Afrikkalainen sananlasku sanoo: itäisessä Afrikassa ovat eläimet, läntisessä Afrikassa ihmiset. Safareille kannattaa siis suunnistaa itäiseen Afrikkaan. Olen lähdössä pian Etelä-Afrikkaan ja parhaat safarit olisivat tietysti idässä eli Krugerin lähistöllä. Olemme kuitenkin ostaneet liput Kapkaupunkiin ja matkamme kestää vain 10 päivää joten haikein mielin joudumme ehkä kuitenkin hylkäämään safarihaaveet, kaikkea ei kannata ahnehtia kerralla. 
Tämä päätös sai minut muistelemaan Senegalin safaria viime vuonna.
Ensin on tosin todettava, että koska Senegal sijaitsee siellä lännessä niin se ei ole mikään safareiden eldorado. Eläimiä on siellä vähän johtuen peltojen raivauksesta ja eroosiosta. Tällekin Fathalan suojelualueelle jonne safarimme suuntautui oli eläimiä tuotu muualta Afrikasta.

Lähdimme safarille Gambiasta aamuvarhaisella. Ensin oli ajettava lauttasatamaan Gambia-joelle. Joki on suistossa jokseenkin leveä, joten joen ylitys Banjulista toiselle puolelle Barraan tapahtui autolautalla. Tämä lautta oli ehkä koko päivän kohokohta - tai toinen niistä - palasimmehan tällä samaisella lautalla illalla.
Kaikki mitä kuvitella saattaa ja sellainenkin mitä ei edes osaisi kuvitella lastattiin mukaan. Oli nyyttiä ja nyssäkkää, purkkia ja pussukkaa, eläviä eläimiä, dieselin katkua ja ahtautta. Kakkujen- ja vedenmyyjät pujottelivat ahtailla portailla ihmisten välissä. Huudot ja kehoitukset kaikuivat.

Vastarannalla oli jo autojono odottamassa.

Lautta oli kuitenkin ensin tyhjennettävä.

Kesti aikansa ennen kuin pääsimme vastarannalla taas pikkubussiin, myös Senegalin rajalla oli odoteltava. Opas oli varmasti kymmenen kertaa varmistanut, että meillä tosiaan oli passit ja keltakuumerokotustodistukset mukana, aina kuulemma joku ryhmästä unohti ja pahimmassa tapauksessa tällainen unohtelija joutui jäämään rajalle. Meillä kaikilla oli kuitenkin dokumentit kunnossa ja ajoimme pysähdyksittä reservaattiin.
Reservaatissa siirryimme sitten kahteen maastoautoon, kävellen eteneminen puistossa oli kiellettyä. Jotkut ihmiset haluaisivat tehdä omatoimisafareita, otaksuisin kuitenkin, että monen vuoden kokemus alueella takaisi sen, että kuljettaja ja/tai opas löytää eläimet parhaiten. Sitäpaitsi haluan keskittyä eläimiin ja valokuvaukseen enkä ajamiseen.

Kirahveja nähtiin yhteensä kolme.

Kirahvit tuijottelivat meitä kosteilla, suurilla silmillään akaasiapuiden välistä matkan päästä. Pitkät kaulat huojuivat vähän, jäsenet olivat sirot ja liikkeet hallitut.

Meillä oli onnea, näimme kaikki eläimet jotka yleensä olivat nähtävissä. Esimerkiksi suuria kissaeläimiä ei tästä puistosta löydy lainkaan.
Sen sijaan löytyi kyllä kafferipuhveleita mahtavine sarvineen.

 Sarvikuono oli reservaatin ainoa yksilö. Se oli hiljakkoin ärsyyntynyt kaverikseen tuodusta naaraasta ja tappanut sen. Sarvikuonojen näkö on olematon, mutta kuuloaisti hyvä, miksiköhän se oli naarasta luullut hyökätessään. Se sai nyt tyytyä villisikojen seuraan, itse asiassa sarvikuonot ovat aikamoisia erakkoja.

Ruoho ja puut olivat kuivia ja oksat  iskivät kipeästi ajaessamme ohi. Seeprat ja porsaat laidunsivat yhdessä, saimme kivuta autosta savannille ja tarkastella niitä lähempää. 
Keihäsantilooppi rouskutti tyytyväisinä lehtiä ja jäi viisaasti puiden suojaan.

                                          Termiittikeko

Safaripuiston porttien ulkopuolella saattoi myös ruokailla. Näin teimmekin ja lähdimme sitten paluumatkalle Gambian puolelle. Safarimme oli siis tällainen minisafari millä ei ollut edes mahdollisuutta nähdä "viittä suurta". Safari oli kuitenkin  onnistunut sikäli, että olimme yhyttäneet kaikki eläinlajit joiden näkemiseen oli mahdollisuus. 
Lautalla oli palaamassa myös vuohenkasvattaja yhteensidottuine vuohineen, lieneekö ollut myymässä niitä. Takaisin ne kuitenkin tulivat.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa.

10 matkakuvaa-haaste II

Vanhoja valokuvia selaillessaan ei aina edes muista niitä itse ottaneensa. Tein pienen nostalgiamatkan lähimenneisyyteen  Lentopelkoblogin Jannin inspiroimana. Tässä siis vastaukseni haasteeseen 10 matkakuvaa, osa II. Osan I olen joskus aikaisemmin tehnyt.

1. Kuva lentokoneen siivestä

Miksi kaikki kuvaavat lentokoneen siipeä - no kun yrittää nähdä jotain lentokoneen ikkunasta niin se pahuksen siipi on aina edessä. Miksei esimerkiksi busseista kuvata ohjauspyörää. Eipä silti, onhan niitä siipiä tullut kuvatuksi itsekin. Tässä kuvassa näkyy kuitenkin kaksi siipeä. Bongattu Edinburghin kansallismuseosta.

2. Paras vahingossa onnistunut otos

Tätä kuvaa otettaessa ei harkittu valon suuntaa eikä mietiskelty kultaista leikkausta.
Kolumbiassa saa ostaa kadulta pähkinöitä nimenomaan lintujen ruokintaan päinvastoin kuin meillä, jossa ruokinta on kielletty. Ja ennen kuin kysyttekään: On sitä, paljon linnunkakkaa on joka puolella toria. Kuvan tyttö oli kovasti pulujen suosiossa.


3. Matkakuva joka saa hyvälle mielelle

Miksi tämä kuva saa hyvälle tuulelle? Ensinnäkin on aivan ihana tunne kun huomaa yllättäen olevansa miljonääri. Tässä vaatimaton 50 000 peson seteli. Toinen hieno seikka on, että setelien väri sopii mainiosti kynsilakkaani. Vai ostinko kynsilakan jotta se sopisi setelien väriin?


4. Luontokuva



Luonto on monimuotoinen, rehevä ja kaunis Sri Lankassa. Kuva puhukoon puolestaan, kuvauspaikka on jossain tienvarrella matkalla Kandyyn. 


5. Kuva yläilmoista

Maisemakuva yläilmoista. Maisema on nähtävissä 710 metriä korkealta Cordovaro-vuorelta Riossa. Aivan oikein, siltä samalta vuorelta jolla sijaitsee myös Kristus-patsas.

6.  Postikorttimaisema

Kävisi varmasti postikortista.  Ihan mahdottoman kuvauksellinen katu värikkäine taloineen ja hedelmäkauppiaineen. Kuva on napattu Cartagenassa Kolumbiassa.


7.  Kuva matkaseurasta

Venekyylä ja laaduntarkkailija samassa persoonassa. Ainahan on tarkistettava kelpaako satama ja onko venepaikka sopiva.
Matkaseura on kuvattu purjehdusreissulla Mälaren-järvellä.
Tämä jo edesmennyt matkaseuralaiseni kävi veneellä kanssani peräti kolmessa pääkaupungissa.


8. Fiilistelykuva palmun alla

Tässä fiilistellään komeaa, tulevaa kookospähkinäsatoa. Kookospalmujen alla elämisessä on pimeätkin puolensa. Belizessä meille annettiin kookospähkinävaroitus koska yöllä oli tuulista. Olisikohan ollut sadonkorjuuaika. Ympäri saaren kuului klop...klop...klop ja aamulla hiekka oli täynnä pudonneita kookospähkinöitä.

9.   Hyvää huomenta-kuva

Karibianristeilyllä laivan hississä oli joka aamu uusi matto joka kertoi mitä päivää eletään. Saattavathan ne päivät pitkällä risteilyllä mennä sekaisin - ja jopa lyhyemmälläkin.


10.  Lempikaupunkini

Tämä kuvatehtävä oli vaikein kaikista. On monia kaupunkeja joista pidän tai ainakin pidin niissä käydessäni. On kaupunkeja joihin haluan takaisin ja joihin olen palannut takaisin. On myös kaupunkeja joihin kaipaan takaisin mutta en ole vielä pystynyt toteuttamaan matkaa. Lempikaupunkini  on itse asiassa juuri se kaupunki jossa parhaillaan olen. Jokaisessa kaupungissa on hyvät ja huonot puolensa, täytyy vain löytää ne hyvät puolet.
Kuvassa on Alhambra Granadassa. Tännekin mielin takaisin.


Mikäli joku haluaa osallistua tähän hauskaan haasteeseen niin alta voi kopioida 10 kohdan listan. Alunperin sen on julkaissut Journey diary.

1. Kuva lentokoneen siivestä
2. Paras vahingossa onnistunut otos
3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle
4. Luontokuva
5. Kuva yläilmoista
6. Postikorttimaisema
7. Kuva matkaseurasta
8. Fiilistelykuva palmun alla
9. Hyvää huomenta -kuva
10. Lempikaupunkini





Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa

Edinburghin linna - kaupungin suosituin nähtävyys

Edinburgh castle - Edinburghin ikivanha linna on se katsotuin nähtävyys Edinburghissa, eihän sitä pystynyt noin vain olkaansa kohauttamalla ohittamaan. Pari tuntia elämästäni vierähti linnan alueella eikä se aika ollut hukkaan heitetty.
Jos joku suunnittelee linnavierailua niin netistä voi varata liput etukäteen, lippuvaraus tästä, ruuhka-aikoina varmasti kätevämpää. Hinta on aikuiselle 17 puntaa, 60 vuotta täyttäneet ja lapset pääsevät halvemmalla. Me olimme paikalla aika aikaisin aamulla ja lokakuussa joten jonot olivat kohtuulliset ilman etukäteisvaraustakin.

Linna on rakennettu jyrkälle kalliolle 1000-luvulla, kallio on kuulemma sammunut tulivuori. Linnan alta on löydetty jäänteitä 850 eKr olevasta asutuksesta. Linnan ja koko Skotlannin vanhin rakennus on Pyhän Margaretin kappeli, kuningatar Margaretin poika David I rakensi tämän kappelin äitinsä muistoksi. Äiti nimittäin kuoli suruun aviomiehensä Kuningas Malcolmin menehdyttyä sotaretkellä. Vaikka linnan piirityksessä 1314 Robert the Bruce tuhosi linnan niin kappeli säilyi.

Linnan pihalta löytyy myös jykeviä kanuunoja, yksi on käytössä vieläkin, sillä posautetaan päivittäin kello yhden laukaus.
Mahtavin tykki on nimeltään Mons Meg, sillä on ammuttu 150kg painavia kuulia.


Linnan kuuluisin huone on ritarisali Great Hall, se rakennettiin vihkisaliksi kun James IV ja englantilainen Margaret Tudor avioituivat 1503. Myöhemmin sitä käytettiin seremoniahuoneena, myöhemmin se tuli kuuluisaksi Charles I:sen järjestämistä suurista juhlista. Erityisen kauniina pidetään salin maalauksin koristeltua parrukattoa. Seinät ovat  mittavien asekokoelmien ja vaakunoiden peitossa.

Kuningatar Maryn jälkeen valtaistuimelle nousi hänen poikansa James VI joka yhdisti Englannin ja Skotlannin kruunut. Vuonna 1603  hän muutti Lontooseen eikä käynyt enää kuin yhden ainoan kerran Skotlannissa.
Viimeinen linnassa asunut kuningas oli James VI:n poika Charles I, sen jälkeen koko linna siirtyi armeijan käyttöön.

Linnan synkempää historiaa edustavat sotavangeille tarkoitetut vankilat, toinen vankiloista on 1700-luvulta, siellä säilytettiin mm.amerikkalaisia vankeja Amerikan sisällissodan aikana 1776-1781 ja karibialaisia merirosvoja. Yhteensä vankilassa on majaillut yli tuhat vankia.
Vankien sängyt peittivät huoneen lattiat, eikä sekään riittänyt, osa vangeista on nukkunut toisessa kerroksessa eli vieri vieressä olevissa riippumatoissa.
Vankien ruoka-annokset oli tarkoin määrätty, itse asiassa sapuska oli hyvää; päivässä vanki sai litran olutta, yli puoli kiloa leipää, 340g lihaa. Joka toinen päivä vanki sai myös 3dl herneitä ja lauantaisin 100g voita. Yhteensä täällä virui yli 1000 vankia.

Aivan oma lukunsa olivat salaiset vankityrmät. Salaiset, koska sellaisen olemassaolo unohdettiin joskus kokonaan ja löydettiin taas joskus vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin.

Uudemmassa vankilasiivessä oli jo sellit, niitä käytettiin 1900-luvulla linnan ollessa armeijan käytössä. Tässä vankilassa oli myös pesutilat ja jopa vesiklosetti.

Kruununjalokivet ovat hyvin vartioituna lasivitriinissä palatsin toisessa kerroksessa. Sinne saa jonottaa, jono ei kylläkään saa paljon pysähdellä. Mikä pahinta, kuvia ei saa ottaa. Vitriinissä näimme punaisen, samettisen, jalokivin koristellun kruunun jossa oli kärpännahkareunus sekä valtikan ja miekan.

Nämä kruununjalokivet suljettiin kirstuun kun Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat  yhdistyivät ja ne löydettiin uudelleen vasta 111 vuoden päästä vuonna 1818. Sen jälkeen niitä on saanutkin taas ihailla.

 Huoneessa on myös kivi, "Stone of destiny". Tämän kiven sanotaan olevan patriarkka Jaakobin pieluskivi joka on kulkeutunut ensin Irlantiin ja sieltä Edward I:sen mukana Skotlantiin. Sitä käytetään kruunajaiskivenä. 1950 se hävisi ja löytyi Westminster Abbeystä, nykyään se on vartioidussa huoneessa kruunun ja valtikan kanssa. Tätä voisi kutsua varsinaiseksi vieriväksi kiveksi.

       Kruunun kuva esitteestä

Linnan pihalla on poltettu mustan magian harjoittajia roviolla, naisiapa tietenkin. Heistä ehkä kuuluisin on Janet Glamis jota syytettiin noitavoimien käyttämisestä kuningas James V:ttä vastaan.

Pihalta lähtee katu toiseen, uudempaan palatsiin, Holyrood Houseen. Tietä kutsutaan nimellä Royal Mile koska kuninkaalliset käyttivät sitä liikkuessaan linnasta toiseen. Nykyään katu ja sen sivukadut ovat täynnä trendikkäitä kauppoja ja kahviloita sekä museoita. Toisin oli ennen, kadut olivat yleisiä likaviemäreitä ja kadun loppupää oli niin huonomaineinen ja vaarallinen ettei sinne ollut pimeällä menemistä. Matkaa linnojen välillä on siis maili, mutta kyse on skottilaisesta mailista joka onkin 1,8 kilometriä. Kadun alla on salaisia käytäviä joihin pääsee maksua vastaan nykyäänkin opastetuille kiertokäynneille. 

Taru kertoo, että käytävät olivat välillä hukassa ja siksi säkkipillinsoittaja laitettiin kulkemaan pitkin luolastoa. Hän puhalsi kulkiessaan ja niin tiedettiin missä tunnelikin kulki. Jossain kohtaa matkaa soitto taukosi. Säkkipillinsoittajaa etsittiin muttei koskaan löydetty, siitä vedettiin johtopäätös, että tunnelit oli noiduttu. Tämän aavesoittajan voi joskus vieläkin kuulla soittavan maan sisällä, uskokoon ken haluaa.

Elokuussa vietetään vuosittain sotilasmusiikkitapahtumaa nimeltään Edinburgh Military Tattoo jolloin sadat säkkipillinsoittajat täyttävät Royal Mile-kadun.

Koska linna-alue on laaja ja siellä on katsottavaa moneksi tunniksi tarvitaan välillä jotain vahvistavaa. Linnan alueella onkin teehuone josta  saa varata seurueelleen pöydän ja nauttia iltapäiväteestä. 

Alueella on myös kauppa missä muiden matkamuistojen lomassa myydään erilaatuisia viskejä. Siellä myös jaetaan auliisti maistiaisia. Joten kuivin suin ei tästä linnasta tarvitse poistua.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa